Herättelin tänään kolmevuotiasta puoli kahdeksan aikaan. En saanut mitään reaktiota. Vartin vaille kahdeksan se sanoi ”haluun peitto takas” ja siitä…
Osta lapselle kondomeja ja uskalla puhua seksistä
Mä ostin mun lapsille hetki sitten ison kasan kondomeja, vaikka he on ”vasta” 13 ja 14. En usko olevani turhan…
Laihdutuskulttuuri on ihan yhtä vahva kuin ennenkin, se vain piiloutuu paremmin
Niin kuin todella monet muutkin, olen seilannut läpi elämän miettien, että muutama kilo vähemmän olisi hyvä. Päässä on ollut joku…
Rinnepiha 7 vuotta rakentamisesta, suunnitelmat ja haaveet
Hyvää päivää puutarhahommista! Ollaan tänään taas hengattu pihalla ja mietitty, mitä kaikkea siellä tässä kesän aikana tullaan tekemään. Vähän ehdin…
Olen löytänyt (ammatti)yhteisöni
2015. Olin ekoissa gaaloissa aina vain avecina (useimmiten Lauran), vahingossa sisään päästettynä outolintuna. Kaikilla oli omat porukat, kova meno ja…
Kuulumisia munattoman pääsiäisen keskeltä
Meillä asuu yksi kolmevuotias, joka on luopumassa päiväunista. Toisin sanoen se ei nuku päiväunia, romahtaa kriisiin X kolmen aikaan ja…
Villiteinin kesytys: kun teini antaa pienen hetken, tartu siihen
Oon tajunnut, että teinien vanhemmuus on hetkiä. Tai ehkä kaikki muukin vanhemmuus on, mutta niitä hetkiä on aluksi NIIN PALJON…
IDEA: teinien vanhemmille oma anonyymi Q&A palsta
Mulla on ehkä huono idea, mut haluan kokeilla sitä! Teinien vanhemmuus on monella tavalla erilaista kuin pienten lasten vanhemmuus ja…
My week – hävinneitä autoja, migreeniä, treenihuumaa ja hermoromahduksia
Maanantai Aamutreenit, leuanvedon harjoittelua. Tää on mulle heikkouksien heikkous, mutta yritän opetella tästäkin ajatella että se ON mulle mahdollista. Pian…